ABOUT US

 

Tackork on vanha, uudistettu marjatila Nauvossa, Suomen saaristossa. Tackorkin tilan alueella on ollut asutusta ja harjoitettu viljelytoimintaa jo viime vuosituhannen alkupuolella. Historia ulottuu ainakin 1200-luvulle. Tilan nykyiset rakennukset ovat pääosin 1800-luvun loppupuolelta.

Viimeiset 15 vuotta tila on toiminut marja- ja vihannesviljelyyn erikoistuneena maatilana. Tilan tuotteet ovat hyvin tunnettuja niin saaristossa kuin muuallakin eteläisessä Suomessa.

Meiltä löytyy terveyspommeja – Saskatoon, Marjasinikuusama, Tyrni, Viinimarjat. Tilan mehiläiset ahkeroivat  meille omaa hunajaa.

Ennen marjatilajaksoa Tackork on toiminut pitkään viljatilana. Tuolta ajalta tilalla on mm. useita maatilan tuotantorakennuksia, historiallinen navetta ja savusauna.

Nykyisille omistajille tila siirtyi kesällä 2017. Tarkoituksemme on paitsi jatkaa tilan viljelytoimintaa, myös kehittää palveluita edelleen alueen matkailijoille ja veneilijöille sekä yritysryhmille. Tavoitteenamme on edistää ja ylläpitää saariston elinvoimaisuutta rakentamalla monipuolisia palveluja ja luoda lisää työllisyyttä.

Tackorkin tilan idyllisessä ja rauhallisessa pihapiirissä asustelevat mm. kukko kanoineen, kissoja ja lampaita. Sieltä löytyy myös grillikota, sekä kiva leikkipiha, trampoliini, pihapelit, 3 väylän frisbeegolf, sekä sähkökäyttöiset lasten mönkijät – kivaa puuhaa koko perheelle. Voit vuokrata kajakin, sup-laudan, tai vaikka poiketa Nauvon kirkonkylällä fillarilla, perinteisellä pappamopolla tai huikealla tandempyörällä.

Tackorkissa majoitut Lapista tuttuihin Tähtimökkeihin, joista voit ihastella tähtitaivasta tai merikotkien lentonäytöstä omasta sängystä.

Suojaisassa vierassatamassa laituripaikkoja 10-12 veneelle. Rannassa grillauspaikka, rantasauna, palju, wc ja tiskauspaikka.

Patikoi metsässä ja meren rantamilla.

Mukavan päivän kruunaat suuren savusaunan lempeissä löylyissä ja rentouttavissa ulkoporealtaissa.

Tackorkin tilapuodista ja kesäkahvilasta löydät tilan omia tuotteita, lähituottajjien tuotteita ja käsitöitä, pientä purtavaa, kahvia, jätskiä, virvokkeita, sekä mukavia matkamuistoja.

 

Tervetuloa, hyvinvoinnin tilalle.

 

 

60 10.575´N, 21 44.769´E

 

Tackorkintie 31, 21660 Nauvo